Olen miettinyt, miksi moni Ukrainan sodasta puhuttaessa penää Venäjän tuomitsemista ja ja kauhistelee sotaa.
Sen jälkeen saattaa seurata aggressiivinen puheryöppy ”ryssistä” sekä Ukrainan auttamisesta ja tukemisesta, jotta Venäjä ajettaisiin pois maasta.
Ymmärrän kauhistelun. On inhimillistä pitää sotaa kauheana ja epäinhimillistä toimintana, tapahtui se missä tahansa. Se osoittaa, että diplomatia on epäonnistunut.
Clausewitzin 1800-luvulla muotoilema lause ”Sota on politiikan jatkoa toisin keinoin” on verisesti totta. Sotaan ryhdytään aina tärkeiden intressien tai hyötyjen vuoksi.
Niiden ei tarvitse olla yleviä, eikä moraalinen tai arvopohjainen ideologia koskaan olekaan sodan perimmäinen syy. Moralismilla peitellään sotaan johtaneita aitoja syitä.
Ei USA esimerkiksi Irakia sen vuoksi tuhonnut, että Saddam. Puhe hermokaasuista oli pelkkää propagandaa. Eikä ”halullisten liitto” tuhonnut Libyaa sen vuoksi, että Gaddafi. Eikä Jugoslaviaa hajotettu sisällissodan kauheuksien vuoksi.
Kaikissa näissä, Vietnamista yms. puhumattakaan, on ollut Yhdysvaltojen globaalia hegemoniaa ja taloutta uhkaava kehitys maassa tai alueella. Paljaimmillaan taloudellinen intressi paistaa silloin, kun jokin alue vallataan asevoimin öljyn tai muiden maaperän rikkauksien vuoksi.
Eräs tärkeimmistä sotia provosoinneista intresseistä on valtion turvallisuus. USA turvaa itseänsä kaikkialla maailmassa kaikin keinoin. USA on hegemoniamahti, globaali ylivalta.
Venäjä turvaa länsilaitaansa nyt Ukrainassa aseellisesti. Koko 2000 luvun ajan kestäneet diplomaattiset ponnistelut eivät tuottaneet tulosta. Venäjää ei otettu vakavasti. NATO laajenee jatkuvasti itään. Saartorengas Venäjän ympärillä kiristyy.
Johtopäätös kuuluu: moralismin sijasta tarvitaan aktiivista rauhantyötä, geopoliittista realismia ja taitavaa diplomatiaa.
Sillä sota vältetään – ja lopetetaan.
Kari Arvola 
Vastaa