Mauno Saari kirjoitti eilen merkittävän artikkelin Naapuriseuran Sanomiin. Se oli tekstiä, jonka toivoisi löytyvän valtakunnan päämedioista. Toivo on turha. https://naapuriseura.fi/rikki-revitty/
Tilanne on Suomen sodan jälkeisessä historiassa arkiselle järjelle täysin käsittämätön.
Vain muutamassa kuukaudessa, vuosikymmenet rauhassa elänyt ja vaurastunutkin kansakunta, on poliittisin päätöksin siirtynyt tukemaan Suomelle absoluuttisesti vierasta sotaa.
Valtio on liittoutunut sodan toisen osapuolen rahoittajan ja aseistajan kanssa sotilasliittoon. Rahaa on palanut miljardeja sotimisen tukemiseen ja oman maan varusteluun – ilman että meitä olisi kukaan tai mikään uhannut.
Ukrainan sota on jo viikkoja ollut asemasotaa. Se tarkoittaa, että eteneminen suuntaan tai toiseen tarkoittaa välittömästi satojen ihmisten, sotilaitten, myös siviilien, hengen menetystä aineellisista ja ympäristötuhoista puhumattakaan.
Valtavat rahasummat palavat sananmukaisesti taivaalle. Päivästä ja yöstä toiseen.
Miten meillä on tällaiseen varaa, taloudellisesti, mutta myös mentaalisesti?
Nyt meneillään on Suomessa omituinen, sodan varjossa käytävä mutapaini jo alkumetreillään rammaksi muuttuneen hallituksen ympärillä.
Missä on rauhan oppositio, joka kykenisi ottamaan etäisyyttä sotimiseen ja kääntäisi turmiollisen kehityksen lähemmäksi normaalia, rauhanomaista arkea?
Uusissa oloissa, äärimmäisen typerien sopimusten verkossa, normalisointi ei ole helppoa.
Tarvittaisiin sitoutumista ja kykyä katsoa kauas, yli tämän lohduttoman hetteikön. Politiikolta vaaditaan myös henkilökohtaista uskallusta ja sitoutumista mahdollisesti etäällä oleviin tavoitteisiin.
Mutta olen vakuuttunut siitä, että nykyisellä linjalla jatkettaessa tämä kansakunta lakkaa itsenäisenä olemasta ja muuttuu lopullisesti vasallien hallitsemaksi siirtomaaksi.
Sekö on hyväksyttävä kuva tulevaisuudesta?
Kari Arvola 
Jätä kommentti