Kari Arvola

Ajatuksia siitäkin huolimatta


Fiktio

  • Tankoja

    Kaija Olin-Arvola Laura istui verannalla. Oli keskipäivän kuumin hetki. Alhaalla koski kohisi ja joki mutkitteli korkeiden leppien varjossa. Kevät oli tullut aikaisin. Lehmät oli jo päästetty laitumelle. Kevätlinnunsilmät kukkivat ja valkovuokot tuulettivat metsän täydeltä. Lauran ajatuksiin hiipi miete, joka sai tankan muodon. Sormillaan hän laski tavuja:  Varis raapaisee laulun, naapurin koira karkaa kevättä kohden kaikki… Continue reading

  • Uudisrakennus

    toukokuuta 16, 2023 Rakennan itseni uudelleen. Katson vaatteet, leikkaan hiukset. Pyyhin vanhan, karsin pahan. Kun kaikki on nähty, on tärkeää katsoa mennyttä uusin silmin. Se on, mikä pysyy. Pois ei pääse kukaan oman toivonsa  ruusutarhasta. +++ Continue reading

  • UNI

    UNI

    Illalla hän oli tuntenut itsensä uupuneeksi eikä sen vuoksi yrittänyt pitkittää lauantaitaan keinotekoisesti. Hän oli nukkunut hyvin. Ja nähnyt pitkästä aikaa kaikessa monimutkaisuudessaankin selkeän unen.  Ei se ollut enneuni, vaan analyysi  hänen elämäntilanteestaan. Herätessään hänen ajatuksensa olivat poikkeuksellisen terävät ja selkeät. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo pidempi aika. Ajatuksen kirkkaus ei näet ole niitä tavallisimpia… Continue reading

  • Omaa asiaa

    Maailma ei ole vain geopolitiikkaa ja valtapeliä. Henkilökohtaisia tuntojani käsittelen täällä: https://karinomaa.blogspot.com/?m=1 Continue reading

  • Nadjan tuleminen

    Salomäki-sarjan viimeinen osa ilmestyy marraskuun aikana. Kirjan on kustantanut Mediapinta Oy, Tampere. Sarjan aikaisemmat osat ovat Salkku, Luottamuksen hinta ja Sovitus. Kirja on tilattavissa kirjoittajalta, kustantajalta sekä kaikista verkkokirjakaupoista. Kirjasarjan voi tilata luettavaksi useimmista kaupunkien tai kuntien kirjastoista. Rakennusmestari Kalervo ”Kalle” Mäkisellä on kyky sekaantua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu.Myös oman elämänsä Kalle osaa perusteellisesti… Continue reading

  • Nadja ilmestyy

    Omassa asiassa; Nadjan käsikirjoitus on valmis. Kaksi mahdollisuutta: Saan ennokkotilauksia privana sen verran, että voin tilata kirjasatsin suoramyyntiin. Tämä on suht. nopea tapa. Kirja ilmestyy aikanaan ja sitä voi tilata kustantajalta Mediapinnalta, nettikirjakaupoista tai kirjastoista. Ei minulta. Valinta on teidän.😅 Continue reading

  • Nadja tulee

    Alla on kuva kirjasarjasta. Kirjojen päähenkilö on rakennusmestari Kalervo Mäkinen, Salomäen kaupungin entinen elinkeinoasiamies. Virka meni, kun kaupungin teollisuuskylä meni konkurssiin. Sen jälkeen Mäkisestä tuli vapaa yrittäjä. Työ johti myös ulkomaille. Kirjoissa on pieni häive kirjoittajasta, mutta paljon ainesta 90-luvulla kohdalle osuneista sattumuksista. Kirjoja piti aluksi olla vain yksi. Niitä tuli sitten kolme kuvan osoittamassa… Continue reading

  • Miksi kirjoitan

    Blogiani toisinaan silmäilleet ovat olleet kiinnostuneita lähinnä ilmastoaiheista, jotkut politiikasta. Näille teemoille tulee selitys monivuotisesta aihepiirien harrastuksesta, työstä ja myös opiskelusta. Saattaa herätä kysymys, miksi tällainen kurssin muutos? Nyt mainostan tai esittelen hiljattain julkaistuja kahta kirjaani, jotka jostain syystä luokitellaan dekkareiksi tai jännityskirjallisuuden monenkirjavaan genreen kuuluviksi. Omasta mielestäni kirjat ovat kertomuksia, joissa tietysti voi olla… Continue reading

Kirjoittaja

Raaseporissa asuva vapaa kirjoittaja. Harrastaa musiikin kuuntelua ja vapaata ulkoilua koiran kanssa.

Uutiskirje