Kari Arvola

Ajatuksia siitäkin huolimatta


Talous

  • Sääsuhteiden keinotekoinen manipulointi on torjuttava

    Sääolosuhteiden keinotekoisen ohjaamisen merkeissä virinnyt keskustelu on harhaanjohtavaa. Ajatus insinööriteknisten keinojen käyttämisestä ilmakehän jäähdyttämiseen on erityisen kyseenalainen hanke juuri nyt, kun jo kohta 15 vuoden ajan ei lämpenemistä ole todettu. Lukuisat asiantuntijatahot ennakoivat pikemminkin viilenevää, kuin lämpenevää kehitystä – jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. On syytä korostaa mahdollisimman puhtaan polttotekniikan suosimista. Ei voi ymmärtää, miksi edes leikkimielellä Continue reading

  • Ilmastonmuutoskeskustelun jyvät ja akanat

    Tiedotusvälineiden, mutta myös kouluopetuksen maailmankuvaa värittää usko tuhoisaan ilmaston muuttumiseen. Syntyy vaikutelma, että lähes kaikki maailman katastrofit ja onnettomuudet johtuvat sääoloista. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun puhutaan ilmastopakolaisuudesta.  Näytetään uskottavan, että joskus historiassa sääolot eivät vaihdelleet, vaan vallitsi jonkinmoinen Eedenin harmonia. Jyvien ja akanoiden erottelussa auttaa ilmastosuodatin. Sen avulla uutisesta tai väitteestä suodatetaan erilleen alla Continue reading

  • Kysymys jota ei esitetä

    Finanssioligarkkien kanssa samassa veneessä? €urokriisiksi virheellisesti kutsutun prosessin taustalla on vuonna 2007 tapahtuneen interpankkijärjestelmän romahtamisen jälkeen häämöttänyt avoin kysymys. Sitä ei ole julkisessa keskustelussa esitetty ja analysoitu, mutta siihen on kylläkin vastattu käytännön teoin. Tekojen arvo on koko euroaluetta tarkasteltuna useita biljoonia euroja eri valtioiden veronmaksajien rahaa. Kysymys kuuluu: Onko suursijoittajien eli miljardiomaisuuksia omistavien superrikkaiden Continue reading

  • Saksako euroalueen talouden syöpä

    Taloustoimittaja Jan Hurri näyttää Taloussanomien analyysissaan yhtyvän siihen voimistuvaan kuoroon, joka näkee Saksan talouskasvun syövän muiden eurojärjestelmässä olevien valtioiden talouden mahdollisuuksia. http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/02/10/saksako-muka-talousveturi-ennemmin-kasvurohmu/20132199/170 Hurri toteaa: ”Taloustilastojen perusteella Saksa voi näyttää euroalueen talousveturilta siinä kuin Kiina voi näyttää koko maailman talousveturilta. Kyse on kummassakin tapauksessa kuitenkin tilastoharhasta eikä suinkaan todenmukaisesta tulkinnasta”. Ja hän jatkaa: ”Saksa ei kuitenkaan Continue reading

  • Valtion velkasaneeraus, lyhyt oppimäärä

    Jos eurovaluuttaryhmään kuuluva EU-valtio asettaa itsensä velkasaneeraukseen, niin se tarkoittaa velkojien taseessa muutoksia velkojien (ja ao. valtioiden) keskenään sopiman osuuden mukaan. Tappiot joudutaan kirjaamaan, kun niitä ei voi enää kätkeä tulossa olevien maksujen kontolle. Saneeraus saattaa pakottaa pankkien “isäntämaan” rahoittamaan “omia” pankkejaan jollain osuudella. Määrä riippuu pankin taloudellisesta tilanteesta. Pääomittaminen lienee kohtuullista, jos valtion hallitus Continue reading

  • Keskuspankit, finanssikapitalismin mätämunat

    Monivuotinen kansanedustaja, meppi ja tietokirjailija Esko Seppänen julkaisi Kansan Uutisissa 2.2.2013 tärkeän artikkelin Keskuspankit, finanssikapitalismin mätämunat Artikkeli ja sitä seurannut KU:n verkkokeskustelu löytyy osoitteesta http://bot.fi/4yp Koska artikkeli sisältää Seppäsen tunnettuun tyyliin liittyviä populistisia painotuksia ja määrättyjä ongelmia, päätin yrittää ottaa selvää Seppäseltä, mitä hän eräillä väitteillään tarkoittaa. Keskustelun pääpuheenvuorot ovat kevyesti toimitettuina alla. KA: Esko Continue reading

  • Ratkaisun aika

    Voi olla vähän dramaattinen tuo otsikon toteamus, mutta silti mielestäni aiheellinen. Jo muutamia viikkoja poliitikot ja monet valtaa lähellä olevat taloustutkijatkin ovat vakuutelleet, että niin sanotun eurokriisin pohja on saavutettu ja nousu on alkamassa. Samaan aikaan johtavat poliitikot kuitenkin antavat ymmärtää, ettei tilanne suinkaan ole ohi. Ristiriita ei juuri syvempi voisi olla. Kyseessä on ratkaiseva Continue reading

Kirjoittaja

Raaseporissa asuva vapaa kirjoittaja. Harrastaa musiikin kuuntelua ja vapaata ulkoilua koiran kanssa.

Uutiskirje