keskittäminen
-
Paavo Väyrynen: Aluepolitiikan valta palautettava kansalle
Suomessa on meneillään ennen näkemätön alueellinen keskittäminen. Aluepolitiikkaa johtavat suurimmat kaupungit, jotka määrittelevät itselleen kasvutavoitteet ja sitovat valtiovallan niiden tukemiseen. Aluekehitys on nollasummapeliä: se väestönkasvu, jonka suurimmat kaupungit voittavat, sen pienemmät kaupungit ja maaseutu väestökatona menettävät. Valtiovalta edistää keskittämispolitiikkaa ennen muuta rahoittamalla sekä suurkaupunkien paikallisliikenteen investointeja että niiden kasvua tukevia väylähankkeita. Suurkaupunkialueilla asutus pyritään keskittämään Continue reading
Kirjoittaja
Raaseporissa asuva vapaa kirjoittaja. Harrastaa musiikin kuuntelua ja vapaata ulkoilua koiran kanssa.