Kari Arvola

Ajatuksia siitäkin huolimatta


NATO

  • Joko riittää?

    Joko riittää?

    Olen kunnellut uutisia. Tänään YLE-vetoinen Mediapooli kertoo isosti Suomen soveltumisesta NATOn (hysteerisen, toim.huom.) harjoitustulvan alustaksi. Olen myös noteerannut Suomen varustelumenojen kasvun ja tilanteen, josta SIPRIn uutinen. Ennätyskulut, ennätysmenot versus SOTE. Tämän artikkelin otsikkokuvana on saksalaisen mediaportaalin ja ajatushautomon The Pioneerin kartta Ukrainasta. Täysin porvarillinen, mutta Saksan terävimpiin kuuluvan julkaisijan ja journalistin Gabor Steingartin retorinen kysymys… Continue reading

  • NATO uudistuu – saako Suomi haluamansa?

    NATO uudistuu – saako Suomi haluamansa?

    Eilen julkisuuteen tullut NATO-strategian perustavan laatuinen muutos vaikuttaa merkittävällä tavalla Suomen asemaan ja maan sisä- ja talouspolitiikkaan.  Suomi on “etulinjan maana” jo ennen NATO-jäsenyyttä huolehtinut siitä, että militaarisektorin käyttämät varat ovat virallisesti jo ylittäneet kahden prosentin osuuden bruttokansantuotteesta. Kansainvälisen käytännön mukaan laskettuna puolustusmenojen BKT-osuus oli 2,1 prosenttia vuonna 2021. Tällöin mukaan luetaan myös sotilaseläkkeet, osa… Continue reading

  • Suojaudu medialta!

    MAUNO SAARI 1) Ohjus osuu kerrostaloon. Ihmisiä kuolee. 2) Ukraina syyttää Venäjää. 2) Ukraina tunnustaa, että kyseessä olikin heidän oma ilmatorjuntaohjuksensa. 3) Ukraina syyttää Venäjää. 4) Yle / HS / IS ym. kertovat varmana tietona, että se oli Venäjän ohjus. Paras tapa suojella mielenterveyttään on noudattaa monen asiantuntevan tahon neuvoa: ”Älä usko mihinkään, mitä media… Continue reading

  • Mitäs sitten?

    Jaoin hiljattain facebookissa erään saksalaiskenraalin tekstin. Se oli hyvin kriittinen ”meillä lännessä” Ukrainan sotaan liittyvää, hallitsevaa ajattelua kohtaan. Kenraalin puheen ydin oli tässä: ”Ei ole olemassa realistista sodan lopputilan määrittelyä. Ja ilman poliittisesti strategista kokonaiskonseptia asetoimitukset ovat pelkkää militarismia”. Tuo kenraali, Erich Vad, oli vuosina 2006–2013 liittokansleri Angela Merkelin sotilaspoliittinen neuvonantaja. https://de.m.wikipedia.org/wiki/Erich_Vad Tällä hetkellä eri… Continue reading

  • Kun väärä oikaistaan

    MAUNO SAARI Helsingin Sanomien itsenäisyyspäivän pääkirjoitus nosti mieleeni nobelisti Samuel Agnonin teoksen ”Kun väärä oikaistaan”. Vähän irralisena itse asiasta, vain kirjan nimen vuoksi. Tietyin väliajoin historiaa kirjoitetaan uudestaan. Rosot silitetään, mutkia oikaistaan, unohdetaan tarkoitushakuisesti kiusallisia asioita, väärä oikaistaan kulloisenkin vallanpitäjän mielen mukaisesti. Pääkirjoituksen mukaan Suomen Venäjä-suhteelta ”putosi pohja” 24. helmikuuta 2022. ”Se on synnyttänyt keskustelua… Continue reading

  • Minne tuuli kuljettaa

    Mauno Saari Alkuvuonna 2022 tapahtui ihme. Suomen kansan enemmistö, joka oli kauan vastustanut Naton jäsenyyttä, käänsi äkkiä sarkatakkinsa. Mielipidekyselyt olivat hataria ja ehkä manipuloituja, mutta uskon silti, että nutun kääntö tapahtui. Syy on yksinkertainen. Suomen ”kansa”, väestön suuri hiljainen enemmistö on aina ollut vietävissä, ja nyt sitä veivät Niinistö ja media. Karismaattiset hahmot ovat vetäneet… Continue reading

  • Visuri Suomen turvallisuudesta

    Helsinki 5.5.2022 Pekka Visuri                                       Lausunto puolustusvaliokunnalle Valtioneuvoston ajankohtaisselonteko turvallisuusympäristön muutoksesta Valtioneuvoston julkaisuja 2022:18 (13.4.2022) Esitän Eduskunnan puolustusvaliokunnalle lausuntona valtioneuvoston selonteosta seuraavaa: Tiivistelmä, johdanto ja yleishavaintoja Heti alkuun selonteossa todetaan: ”Suomen ja Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Selonteossa arvioidaan Venäjän hyökkäyksen aiheuttaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosta ja sen… Continue reading

  • Lännen narratiivi Venäjästä ja Kiinasta

    Professori Jeffrey D. Sachs 24.8.2022 Maailma on ydinkatastrofin partaalla, mikä johtuu suurelta osin siitä, että länsimaiset poliittiset johtajat eivät ole olleet suorapuheisia globaalin konfliktin kärjistymisen syistä. Länsimaiden hellittämätön kehystarina, jonka mukaan länsi on jalo, kun taas Venäjä ja Kiina ovat pahoja, on yksinkertainen ja äärimmäisen vaarallinen. Tarinalla manipuloidaan yleistä mielipidettä, jotta erittäin reaaliselle ja kiireelliselle… Continue reading

  • Kuin viimeistä päivää

    Olen luvannut, etten enää kirjoittele Ukrainan sodan tapahtumista.Turhaa se olisikin. Media on sotamoodissa ja kaikki tiedotus sovitetaan virallisen ”tarinan” puitteisiin.Ukrainassa on ”vapaana” vain muutama yksittäinen toimittaja, jotka henkensä kaupalla yrittävät saada selkoa tilanteesta. Mutta muutama sana sodan luonteen muuttumisesta. Kiovan hallituksella on täysi oikeus ja velvollisuuskin puolustautua Venäjän hyökkäystä vastaan. Tavoitteena tulisi olla tilanne, jossa… Continue reading

  • Sota vai rauha?

    Palmusunnuntaina mietin, miten näin lyhyessä ajassa, vain muutamassa viikossa kokonaisten kansakuntien politiikka ja mieliala voi kääntyä sotaiseksi?Nyt vaaditaan jo siviileille oikeutta lähteä ase kourassa taisteluun julmaa tyranniaa eli Putinin Venäjää vastaan. Voiko tämä olla tottakaan? Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kansainvälisen oikeuden törkeä ja anteeksiantamaton loukkaus. Se ei ole lajissaan ensimmäinen. USA:n johdolla niitä on nähty… Continue reading

Kirjoittaja

Raaseporissa asuva vapaa kirjoittaja. Harrastaa musiikin kuuntelua ja vapaata ulkoilua koiran kanssa.

Uutiskirje