politiikka
-
Tarvitseeko Suomi ilmastolain?
Monien poliitikkojen mielestä tarvitsee, jotta Suomi voisi osallistua kunnianhimoisesti ilmaston muutoksen torjuntaan. Lähinnä heidän tähtäimessään on globaalin lämpenemisen estäminen siten, että eräiden ns. kasvihuonekaasujen pääsyä ilmaan vähennetään. Ilmastolain luonnosehdotus on parhaillaan lausunnolla ja löydettävissä täällä. Suomalaiset ovat antaneet sitoa valtionsa sellaisiin sopimuksiin, joiden kautta hiilipäästöjä ja niihin rinnastettavia muita päästöjä ilmakehään vähennetään tietyn aikataulun mukaan ilman Continue reading
-
Hautala ja poliittisesti korrekti puhe
Tätä kirjoitettaessa tapaus Hautalasta eli ministeri Heidi Hautalan erosta hänen jäätyään peräkkäin kahdesti kiinni valehtelusta on kulunut vain kaksi päivää. Hallituksen piirissä eroa pyritään selittämään parhain päin, jotta koko hallituksen arvovaltaan kohdistuva kolhu minimoituisi. Eron myötä on tullut selkeästi näkyviin se railo, joka vihreiden ja vasemmiston sekä toisaalta hallituksen kokoomuslaisten ja sosialidemokraattien välillä todellisuudessa vallitsee Continue reading
-
Kysymys jota ei esitetä
Finanssioligarkkien kanssa samassa veneessä? €urokriisiksi virheellisesti kutsutun prosessin taustalla on vuonna 2007 tapahtuneen interpankkijärjestelmän romahtamisen jälkeen häämöttänyt avoin kysymys. Sitä ei ole julkisessa keskustelussa esitetty ja analysoitu, mutta siihen on kylläkin vastattu käytännön teoin. Tekojen arvo on koko euroaluetta tarkasteltuna useita biljoonia euroja eri valtioiden veronmaksajien rahaa. Kysymys kuuluu: Onko suursijoittajien eli miljardiomaisuuksia omistavien superrikkaiden Continue reading
Kirjoittaja
Raaseporissa asuva vapaa kirjoittaja. Harrastaa musiikin kuuntelua ja vapaata ulkoilua koiran kanssa.