Kari Arvola

Ajatuksia siitäkin huolimatta


Ukraina

  • NATO uudistuu – saako Suomi haluamansa?

    NATO uudistuu – saako Suomi haluamansa?

    Eilen julkisuuteen tullut NATO-strategian perustavan laatuinen muutos vaikuttaa merkittävällä tavalla Suomen asemaan ja maan sisä- ja talouspolitiikkaan.  Suomi on “etulinjan maana” jo ennen NATO-jäsenyyttä huolehtinut siitä, että militaarisektorin käyttämät varat ovat virallisesti jo ylittäneet kahden prosentin osuuden bruttokansantuotteesta. Kansainvälisen käytännön mukaan laskettuna puolustusmenojen BKT-osuus oli 2,1 prosenttia vuonna 2021. Tällöin mukaan luetaan myös sotilaseläkkeet, osa… Continue reading

  • Sota ja rauha

    Olen miettinyt, miksi moni Ukrainan sodasta puhuttaessa penää Venäjän tuomitsemista ja ja kauhistelee sotaa. Sen jälkeen saattaa seurata aggressiivinen puheryöppy ”ryssistä” sekä Ukrainan auttamisesta ja tukemisesta, jotta Venäjä ajettaisiin pois maasta. Ymmärrän kauhistelun. On inhimillistä pitää sotaa kauheana ja epäinhimillistä toimintana, tapahtui se missä tahansa. Se osoittaa, että diplomatia on epäonnistunut. Clausewitzin 1800-luvulla muotoilema lause… Continue reading

  • Arvopohjaisesti maailmansotaan?

    ”Länsimaisesta ulkopolitiikasta on tullut moralistien leikkikenttä. Et halua ymmärtää toista, haluat opettaa heitä. Ja jos opetus ei ole hedelmällistä, haluat rankaista. Arvopohjainen ulkopolitiikka on korvannut sisäisiin asioihin puuttumattomuuden, käsitteen, joka auttoi selviytymään kylmästä sodasta.Moralistien välineet ovat maahantulokiellot, taloudelliset pakotteet, maasaarto, urheilutapahtumien boikotointi ja eräänlaisena kruunaussaavutuksena sotatarvikkeiden toimittaminen ystävällisille toimijoille.” Tämä on lainaus Gabor Steingartenilta. Hän eräs Saksan… Continue reading

  • Suojaudu medialta!

    MAUNO SAARI 1) Ohjus osuu kerrostaloon. Ihmisiä kuolee. 2) Ukraina syyttää Venäjää. 2) Ukraina tunnustaa, että kyseessä olikin heidän oma ilmatorjuntaohjuksensa. 3) Ukraina syyttää Venäjää. 4) Yle / HS / IS ym. kertovat varmana tietona, että se oli Venäjän ohjus. Paras tapa suojella mielenterveyttään on noudattaa monen asiantuntevan tahon neuvoa: ”Älä usko mihinkään, mitä media… Continue reading

  • Mitäs sitten?

    Jaoin hiljattain facebookissa erään saksalaiskenraalin tekstin. Se oli hyvin kriittinen ”meillä lännessä” Ukrainan sotaan liittyvää, hallitsevaa ajattelua kohtaan. Kenraalin puheen ydin oli tässä: ”Ei ole olemassa realistista sodan lopputilan määrittelyä. Ja ilman poliittisesti strategista kokonaiskonseptia asetoimitukset ovat pelkkää militarismia”. Tuo kenraali, Erich Vad, oli vuosina 2006–2013 liittokansleri Angela Merkelin sotilaspoliittinen neuvonantaja. https://de.m.wikipedia.org/wiki/Erich_Vad Tällä hetkellä eri… Continue reading

  • Merkelin takinkäännös

    Keskustelussa entisen liittokansleri Angela Merkelin roolista Ukrainan Minsk-sopimuksista unohtuu herkästi, että hänen ensimmäisen hallituksensa ulkoministeri oli Hans-Walter Steinmeier, Liittotasavallan nykyinen presidentti. Hänellä oli vaikeuksia saada kutsu Kiovaan presidenttinä juuri sen vuoksi, että hän Saksan varakanslerina ja Merkelin tukijana oli aktiivisesti osallistunut Minsk-prosessiin – jota siis Kiovan hallitus aktiivisesti vastusti. is.gd/heuHmw Samoin Merkelin sisäpiiriin kuului Luftwaffen… Continue reading

  • Kun väärä oikaistaan

    MAUNO SAARI Helsingin Sanomien itsenäisyyspäivän pääkirjoitus nosti mieleeni nobelisti Samuel Agnonin teoksen ”Kun väärä oikaistaan”. Vähän irralisena itse asiasta, vain kirjan nimen vuoksi. Tietyin väliajoin historiaa kirjoitetaan uudestaan. Rosot silitetään, mutkia oikaistaan, unohdetaan tarkoitushakuisesti kiusallisia asioita, väärä oikaistaan kulloisenkin vallanpitäjän mielen mukaisesti. Pääkirjoituksen mukaan Suomen Venäjä-suhteelta ”putosi pohja” 24. helmikuuta 2022. ”Se on synnyttänyt keskustelua… Continue reading

  • Visuri Suomen turvallisuudesta

    Helsinki 5.5.2022 Pekka Visuri                                       Lausunto puolustusvaliokunnalle Valtioneuvoston ajankohtaisselonteko turvallisuusympäristön muutoksesta Valtioneuvoston julkaisuja 2022:18 (13.4.2022) Esitän Eduskunnan puolustusvaliokunnalle lausuntona valtioneuvoston selonteosta seuraavaa: Tiivistelmä, johdanto ja yleishavaintoja Heti alkuun selonteossa todetaan: ”Suomen ja Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä on tapahtunut perustavanlaatuinen muutos Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Selonteossa arvioidaan Venäjän hyökkäyksen aiheuttaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosta ja sen… Continue reading

  • Kognitiivinen dissonanssi

    Tiedän, että moni inhoaa sanaparia ”kognitiivinen dissonanssi”. Mutta se liittyy nyt tässä yhteydessä mielenterveyteen ja Ukrainan sotaan. Kaikki varmaan tietävät, että tarkoitan Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa rauhanomaisen naapurivaltion kimppuun. Se kognitiivinen dissonanssi syntyy näin:Olen asunut Saksassa, käynyt siellä usein ja katsellut aina 90-luvulta lähtien aika säännöllisesti Saksan televisiota satelliittikanavilta.Erilaisissa ohjelmissa, varsinkin rikoksiin liittyvissä, syntyi käsitys, että… Continue reading

  • Lännen narratiivi Venäjästä ja Kiinasta

    Professori Jeffrey D. Sachs 24.8.2022 Maailma on ydinkatastrofin partaalla, mikä johtuu suurelta osin siitä, että länsimaiset poliittiset johtajat eivät ole olleet suorapuheisia globaalin konfliktin kärjistymisen syistä. Länsimaiden hellittämätön kehystarina, jonka mukaan länsi on jalo, kun taas Venäjä ja Kiina ovat pahoja, on yksinkertainen ja äärimmäisen vaarallinen. Tarinalla manipuloidaan yleistä mielipidettä, jotta erittäin reaaliselle ja kiireelliselle… Continue reading

Kirjoittaja

Raaseporissa asuva vapaa kirjoittaja. Harrastaa musiikin kuuntelua ja vapaata ulkoilua koiran kanssa.

Uutiskirje