Kari Arvola

Vieraskolumni GNOTHI SEAUTON

Olen hieman syyttävästi ihmetellyt missä suomalaiset filosofit olleet näiden historiallisten tapahtumien aikana. Ajanhan olisi pitänyt olla viisaille käsitteiden ja teorioiden soveltamisen noutopöytä, punttisali tai hamam. Missä ovat Edvard Westermarckin, Eino Kailan, Georg Henrik von Wrightin ja Jaakko Hintikan perilliset? 

Onko syynä palaaminen tieteenalan aamunkoittoon, jolloin Sokrates määritteli viisauden varsin tyhjentävästi. Sokrates myönsi olevansa yhtä tietämätön kuin kaikki muutkin, mutta oli kuitenkin hivenen muita viisaampi, koska tiesi, ettei tiedä mitään. Tämä paluu filosofian juurille on tietyllä tavalla hyväksyttävää, sillä sotapropagandan Suomessa on todellakin ollut vaikeaa sanoa tietävänsä yhtään mitään. 

Mutta eivätkö filosofit olisi voineet sentään tehdä käsiteanalyysiä lehtien ja poliitikkojen käyttämästä kielestä Wittgensteinin tapaan? Eikö esimerkiksi olisi ollut herkullista pohtia rauhan käsitettä tilanteessa, jossa Euroopan rauhanrahaston varoilla ostettiin miljardilla tykinammuksia Ukrainaan. Ai niin, olenpa hölmö – ”siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava”. 

No edes marksilaiset olisivat voineet olla äänessä. Valtiomonopolistinen kapitalismi, imperialismi, lisäarvo ja mitä niitä olikaan… Eikö tässä olisi saatu teorian koko komeus uudelleen käyttöön vuosikymmenien pölyn keräämisen jälkeen? Näköjään ei. 

Entäpä uskontofilosofia? Käännä toinenkin poski, joka miekkaan tarttuu, tyhmyyden ylistys jne. Onko näitä viisauksia kerrottu heippa-pommien lähettäjille? Filosofien vaietessa piispakin olisi tähän kelvannut. 

Aristoteleen mukaan tyhjiö pyrkii täyttymään ja niin nytkin. Kerrankin pääsen kyökkifilosofina kertomaan mistä kaikessa lopulta on kysymys. 

Aloitetaan teodikean ongelmasta, jonka mukaan on ristiriitaista, että kaikkivaltias luoja ei kukista itseään heikompaa paholaista, vaan sallii pahuuden vallita Maan päällä. Tässä on mielestäni paras perustelu jumalan olemassaoloa vastaan. Tosin matemaatikko Leibniz löysi ongelmaan hyvän vasta-argumentin. Maailma on paras mahdollisista maailmoista, sillä hyvää voi olla olemassa vain vastakohtansa kautta: ruoka maistuu, kun on ensin nälkäinen, ei voi rakastua, jos on jo rakastunut, sanalla sanoen hyvää ja hyviä tekoja ei voi olla ilman pahuutta. Jumala on viisaudessaan jakanut pahuuden ja tuskan kuitenkin niin, että sitä on mahdollisimman vähän ja siksi maailma on paras mahdollisista. 

Tähän jo lähes uskoin, kunnes Bernhard Russell kertoi täydellisen totuuden. Hänen mukaansa edellinen perustelu voidaan kääntää päälaelleen. Leibniz on muuten oikeassa, mutta maailman onkin luonut paholainen ja se selittää miksi maailmassa kuitenkin on sentään vähän oikeudenmukaisuutta ja joitain hyviäkin ihmisiä. Paha ei näet olisi täydellisen pahaa, jos se kohdistuisi pelkästään pahoihin ihmisiin. Sen sijaan paha on täydellistä, kun se kohdistuu hyviin ihmisiin ja kaikkeen oikeudenmukaiseen. Maailmamme on siis paholaisen luoma ja pahin mahdollinen kaikista maailmoista MOT. 

Mitä vielä sanon, on jokseenkin epäloogista, mutta paholaisella on kyllä ollut pirullisen hyvä huumorintaju Suomen politikkaa peukaloidessaan.  Perussuomalaisten ollessa hallituksessa maahan tuli ennätysmäärä maahanmuuttajia, vasemmistoliiton hallitusvastuun aikana Suomi liitettiin Natoon ja vihreitä ei samaisessa hallituksessa näyttänyt haittaavan luontoa ja ihmisiä tuhoavien aseiden vienti sotatantereelle. 

Olipas tässä polleaa olla suomalaisten tuppisuufilosofien tuuraajana, mutta mieluummin kyllä heräisin tästä Berkeleyn unesta ja kuulisin ihan oikeilta filosofeilta miksi siellä tyhjässä metsässä, puun kaatuessa, ei kuulunut ääntä. 

GNOTHI SEAUTON