Minä istun pitkää iltaa.
Kaipaan kadonnutta solkea
hänen hiuksiini unohtamaa.
Enne se olisi hänen mukaansa
mutta enteitä ei tarvita.
Muistot pitävät huolta niistäkin
minimaalisten merkkien vaihdossa
muurin yli jota ei ole
muualla kuin laaksossa,
jossa katson etsien ympärilleni
sijani ohentuessa illan hämyyn
yön pimeyteen unohtuen.
Kari Arvola 
Jätä kommentti