Kari Arvola

Kirjoittaja Vilho Harle on kansainvälisten suhteiden ja valtio-opin emeritusprofessori sekä Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsen

Edustuksellisen demokratian perusta on rapautunut. Edustajat on sidottu puoluekurin kautta puoluejohdon tiukkaan ohjaukseen. Puolueet ryöstöviljelevät kansalle kuuluvaa valtiovaltaa. Puoluejohdosta ja puoluekoneistosta on muodostunut rautaesirippu äänestäjän ja edustajan väliin. Kansalaiselle on jäänyt äänestäjän ja katsojan vallaton rooli.

Useimmat puolueet ovat surkastuneet elitistisiksi vaalipuolueiksi. Niissä ihmisiä tarvitaan vain vaalikoneistoksi ja äänestäjiksi. Jäsenen vaikutus puoluejohtoon ja puoluekoneistoon on liki olematon.

Edustajan vaihtaminen vaaleissa ei demokratiavajetta korjaa, koska uusikin edustaja alistuu ryhmäkuriin ja äänestää ryhmän mukana. Ryhmän kanta ei ole välttämättä jonkinlaisen enemmistön vaan puoluejohtajan (puoluejohdon) tahdon mukainen. Varsinkin kun moni edustaja palvelee laskelmoidusti puoluejohtoa nöyrästi ja aktiivisesti. Puolueen ja sen ehdokkaiden linjaukset ennen vaaleja ovat jääneet vaalikoneiden herkuksi. Vaalien jälkeen tehdään sitä, mitä puoluejohto (useimmiten vain puoluejohtaja) hyväksi näkee.

Ns. konsensusparlamentarismi on vienyt tämän puolueen sisäisen ylhäältäohjauksen myös puolueiden välisiin suhteisiin. Kun jokainen puolue pyrkii hallitukseen, hallituksen todennäköisesti muodostavaa puoluetta (puoluejohtajaa) pyritään miellyttämään tai vähintään osoittamaan halua alistua. Omat linjaukset vesittyvät. Puolueiden sisäiset erot ovat kasvaneet suuremmiksi kuin puolueiden väliset erot: puolue edustaa menneisyyttä, ei tätä päivää.

Korjausliike vaatii uutta ajattelua

Vastavoimat ovat monissa maissa nostamassa päätään paljastaen edustuksellisen demokratian ja puoluedemokratian ontot myytit. Jopa kasvottomien puolueiden Yhdysvalloissa tämä on nähty riippumattomien ehdokkaiden — sekä Trumpin että Sandersin — menestyksenä esivaaleissa. Tämä ei tosin näytä jäljittelemisen arvoiselta tieltä; varsinaista ongelmaa pelkkä esivaali ei ratkaise.

Korjausliike ei voi onnistua myöskään tavanomaisia uusia puolueita perustamalla.

Puolue-eliitin käskyvalta edustajan yli pitäisi kumota. Kaikkien puolueiden hallitus ja sitä tukevat muut ratkaisut kuten hallituksen jäsenten ja edustajien itsenäinen harkinta voisivat korjata tilannetta, mutta sitä joudumme odottamaan ehkä kauankin.

Miten Paavo Väyrysen käynnistämä Kansalaispuolue sijoittuu tähän kuvaan ja mitä uutta se on tuomassa suomalaisiin puoluerakenteisiin? Miten Kansalaispuolue eroaa entisistä puolueista? Mitä tarjottavaa sillä on kansanvallan ja edustuksellisen demokratian pelastamiseksi?

Puolueen ohjelmatyö on vasta alkamassa, joten ohjelmallinen ero entiseen voidaan vielä sivuuttaa. Kansalaispuolue toki erottautuu muista ottamalla vakavasti kansalaisten eurokriittisyyden ja tarjoamalla tuolle kriittisyydelle nyt puuttuvan vaikutuskanavan.

Kansalaispuolueen idea: suora vaikuttaminen

On kuitenkin syytä havaita, että Kansalaispuolue on rakenteellisesti erilainen kuin muut.

Tässä on ydin: Kansalaispuolue on muuttamassa parlamenttiryhmän (ja puoluehallituksen) edustuksellisen demokratian välineeksi korostamalla edustajan itsenäisyyttä ja toimintavapautta.

Edustajan valinta ja uudelleenvalinta ovat täysin äänestäjien käsissä, joten ehdokas ja valittu edustaja ovat velvoitettuja edustamaan äänestäjien ja vain äänestäjien tahtoa. Puolueen tavoitteet, ohjelmat ja säännöt ovat yhdistävä tekijä, mutta jokainen jäsen toimii omatuntonsa mukaan tietäen joutuvansa mittauttamaan luottamuksensa ja kannatuksensa seuraavissa vaaleissa. Äänestäjä ei äänestä puoluetta, vaan ehdokasta johon luottaa ja jonka uskoo kykenevän itsenäiseen harkintaan ja toimintaan.

Myös kannatusjäsenten (tukiryhmän jäsenten) ja puolueen suhde on suora: Kansalaispuolueella ei ole koneistoa, joka astuisi äänestäjän ja edustajan väliin kuten nykyiset puoluekorporaatiot tekevät. Kannatusjäsen viestittää ajatuksiaan ja toiveitaan ilman välikäsiä puoluejohdolle ja edustajille, voi osallistua tilaisuuksiin täysin puheoikeuksin ja äänestää esivaaleissa ”ottamatta jäsenkirjaa”. Kannatusjäsenen vaikutusvalta on suurempi kuin jäsenten tavanomaisissa puolueissa, ilman tavanomaista sitoutumista.

Luova ote on tarpeen

Hankkeen onnistuminen vaatii tietenkin lisää luovuutta sääntöjen ja ohjelmien sekä yleensä toimintamuotojen kehittämisessä ja edessä olevien haasteiden ratkaisemisessa. Kykeneekö Kansalaispuolue muodostamaan puoluerajat ylittävän yhteistyömallin ja sallimaan muihin puolueisiin kuuluvien osallistumisen toimintaan? Kykeneekö se purkamaan puoluekurin kahleet ja siis toimimaan moniulotteisena parlamenttiryhmänä?

Kansalaispuoluetta ei olisi ilman parlamentaarikko Paavo Väyrystä. Hänen roolinsa on varmaan myös jatkossa keskeinen sekä idean kehittäjänä ja sen valovoimaisena vetäjänä. Itse hanke kuitenkin kasvaa ja tekee itsensä tarpeelliseksi ratkaisuna puoluedemokratian ja edustuksellisen demokratian ongelmiin.

Edustuksellisen demokratian pelastaminen vaatii myös sitä, että myös muut puolueet olisivat valmiita itsensä rakenteelliseen uudistamiseen. Haaste on esitetty.

Toimittajien ja tutkijoiden on syytä ylittää nyt yllätyskynnys ja omat ennakkoluulonsa ja  seurata tarkoin alkanutta puoluerakenteen uudistusta.

Vilho Harle

Kirjoittaja on kansainvälisten suhteiden ja valtio-opin emeritusprofessori sekä Kansalaispuolue ry:n asiantuntijajäsen.

Otsikointi Kari Arvola.